Elämänkatsomustiedon kurssilla opin helpommin tiedon pääasiat kuin filosofian tunnilla, koska filosfian tunnilla mielestäni uppoudettiin heti itse teemaan. Mutta ET:ssä mentiin hiljattain askel askeleelta. En itse ole tiedossa varsinaisen hyvä´, mutta tällä kursilla opin tiedostamaan ja ymmärtämään asioita. Sain pohdintoihini uutta näkökulmaa, mikä sekoittaa minua entisestään. Mutta kuluu aika ja nämäkin näkökulmat soveltuvat päähäni mainiosti.
Huomasin, myös että käymämme asiat ovat paljon vaikeampia kuin mitä muilla tunneilla käydään. Sillä tämä kurssi pakotti miettimään ja pohtimaan asioita. Kysyin jopa äidiltä jonkin kysymyksen , hän ei osannut vastata. Vaikka yleensä hän tietää vastukset kaikkiin kysymyksiin(ainakin yleensä). Kurssin vaikein asia oli teoria luokassa. Koska, jos putoo kärryistä, menee sekaisin tai ei ymmärrä sitä, niin loppu tunti menee arvailuksi.
Blogin tekeminen oli oikeastikkin hyvä tapa oppia, vaikka se tuntui vapaa ehtoiselta työltä ja se itse esitelmä siltä pakolliselta.
Esitelmän teko oli myös hyvä siinä mielessä, että oppi kuitenkin jotain uutta, vaikka mitään ei voida tietää :D . Ketlinen ja minun esitelmä, vaikka menikin nopeasti, koska olimme hiukan hermostuneina, saimme itsellemme paljon asioita irti. Picasso onkin loppujen lopuksi ällistyttävä ihminen, jonka kanssa olisi kiva puhua ja nähdä jos sellainen mahdollisuus ylipäätään olisi. Kuvataiteen suunnalta Picasson esitelmä antoi minulle paljon ajatuksia, joita voin pureskella sitten kesän aikana.
Kiitos paljon kurssista, ei ollutkaan hyödytön kurssi kuten aluksi ajattelin, kuten ei myöskään picasso :)) .
tiedon mahdolliset virhepäätelmät
Mitkä ovat ylipäätään tiedon kriteerit? - Objektiivisuus, autonominen, julkinen, itseään korjaava, tieteelliset tutkimukset ovat järjestelmällsiä ja järkiperäisiä uuden tiedon hankintaa. Kriteerit näyttyvät ainakin kyviltä, mutta niissäkin syntyy ongelmia. Kuten tiedon itse korjaavuus, se on hidasta. Ihminen on voinut todistaa jonkun asian, silloin sitä ei oteta vastaan, mutta kun kuluu esimerkiksi 200 vuotta, asia todetaankin järkiperäiseksi. Lisäksi tieto ei voi olla aina julkinen, koska tiedon tietäjät pelkäävät, että sillä voi olla pahoja seurauksia, jos muut saavat sen tietoonsa. Objiktiivisuus on vaikea asia, koska ihmiset itse valitsevat mitä ja miten he tutkivat ja mitä tutkimukseen voi liittyä siksi tieto on mielestäni enemmän subjektiivista kuin objektiivista. Tieto annetaan muille ihmisille objetiivisina, mutta itse tieto perustuu mielestäni siis subjektivisuuteen.
Tieto ei voi olla myöskään autonomista, sillä jos se olisi niin sen tutkimiseen ei kysyttäisi lupaa valtiolta(+lait, jotka sanovat mitä saa ja mitä ei saa tutkia), joten lopulta se valtio on se joka päättää tutkitaanko tätä tietoa/tiedettä vai ei. Lisäksi valtio voi muokata tietoa haluamallaan tavaallaan eli olla pistämättä julkisuuteen, päätää muokataanko tarpeen tullessa vai ei sekä pahimissa tapauksissa valtio vaikuttaa myös tuloksiin (esim.neuvostoliitto - taloustieteellinen tutkimus).
Tiedon tutkiminen ei siis ole niin helpo asia kuten me yleensä ajattelemme, että otamme ja tutkimme. Ei se mene niin. Meidän pitää ottaa valtio, lati, muiden mielipde ja muut pienet seikat huomioon eli siis yheiskunnan mielipiteet. Jos nämä kaikki seikat edes toteutuvat on vaarana, että tiedon tutkijaa ei uskota. Jolloin se on sama kuin satua. Tälläiseen kriittisyyteen voivat vaikuttaa mm. Tutkijan ikä, ulkonaalaisuus (eli ihminen on tuntematon, ulkomaalaisuus on vain esimerkki) tai ''väärän''uskonnon edustja.
Nämä kaikki faktat ovat todella vaikeota tilanteita käytännössä. Sillä eri kulttuureissa/maissa, on kuitenkin varmasti kieltoja joidenkin asioiden tutkimiseen. Jos asut esimerkiksi SUomessa, sinulla on varmasti enemmän mahdollisuuksia tutkia vaikka sitä samaa homoutta, kuin jossakin todella uskonnollisessa maassa.
Tietoon liittyy monia vaikeuksia ja siitä on kirjoitettu paljon kirjoja, jotta ihmiset kiinnostuisivat ja pääsisivät asian ytimeen, että miten olemme päässeet tälläisee aikaan jolloin on näin pöajon teknologiaa ja kuin paljon se on auttanut meitä. Kyllähän teknologia on auttanut meitä esimrkiksi lääkkeiden keksimisessä ja leikkauksissa, mutta muös nykyään pääsemme toiseen maahaan helposti jopa lentokoneella ja monia muita asioita. Mutta mitä, jos teknologia otetaan meiltä pois? selviämmekö? Olemme niin paljon tottuneet tähän helpompaan elämään, että olemme laiskistuneet valtavasti. Olemme tottuneet, ett kone tekee kaiken meidän puolestamme ja me voimme ottaa rennosti.
Lopulta mielestäni tietoa yli- sekä aliarvostetaan. Sitä yli arvostetaan siinä mielessä, että ajatellaan, että tämä on huippua jne. Ja aliarvostetaan tavallisen kansan keskellä, joille teknologia (/tieto) on tehty. Esimerkiksi monet nuoret eivät näe tietokonetta, tietokoneena, vaan pelkällä laitteella, joka on aina ollut. Mitä lopulta opiskelemme? Tietoa vai pelkkiä sanoja? Kouluissa on usein niin, että opiskelemme pelkkiä sanoja (esim- aineet joista emmem pidä). Emme yritä tunkeutua sen tiedon ajatusmaailmaan vaan opettelemma ne sanat jotka ovat kirjaan kirjoitettuja ja se siitä. Eli se mitä usein opiskelemme ei olekkaan tietoa vaan jotain, jolla ei ole pakolla merkitystä tulevaisuudessamme.
Luulen, että tulevaisuudessa tiedon tutkiminen voi jokseenkin määrin laskea, koska nuoret eivät nykyänkään jaksa opiskella sitä ''tietoa'' vaan haluavat rentoutua ja elää mielummin sitä tietämätöntä elämää. Niin kuin isäni sanoo; on vaikeaa olla perheen pää, mutta on helppoa olla se marianetti. Marianetilla hän tarkoittaa henkilöä , joka luulee olevansa vapaa, mutta onkin muiden varassa. Kuten me ihmiset tiedon, tieteen ja teknologian varassa.
Asenteita tietoon
Henkilökohtainen näkökulmani tietoon ei ole parhaimmasta päästä, jos totta puhutaan. En ole koskaan loppuun asti ymmärtänyt tietoa, tietämättä itsekkään miksi. Voin pohtia asioita, voin keksiä asioita, voin opetella asioita, mutta aina kun tulee puhe tiedosta sen ymmärtämisestä jas muuta samankaltaista. Sekoan heti paikalleni. Sisälläni pulpahtaa STOP merkki, joka ei anna minun mennä eteenpäin muiden mukana. Jos minulle ei tiedosteta, että opiskelemani asiat ovat tietoa, opisekelen ne mielelläni. Mutta, jos opisekelemaani asiaa painostetaan tiedon käsitteellä, en pysty jatkamaan eteenpäin.
Olen samaa mieltä lauseen kanssa, että emme voi tietää mitään. Me uskomme tietävämme mutta emme tiedä. Asiat jotka mukama tiedämme, voivatkin lopulta olla aivan erilaisia sisältöltään vaikka lopputulos on samanlainen. Minulle tässä asiassa toimii vertausena matematiikka. Minulle ei sanota, että matematiikka on tietoa, joten ymmärrän sitä hyvin, lisäksi matikassa voi usein tehdä laskun eri tavoilla ja päätyä samoihin tuloksiin, mutta nämä tulokset voivat kuitenkan vaihdella tarkkuuksien kohdalta. Eikö tieto ole lopulta sitä samaa tarkkuuksien vaihtelua? Jos jokainen ihminen ymmärtää (tai omaksuu) eri asiat eri tavoilla ja tämän lisäksi itse tietokin vielä vaihtelee tarkkuuksiltaan. Joten miten voimme tietää mitään ylipääyään? Minusta voimme tietää vain asioita, jotka olemme itse keksineet kuten vanhempien antamat nimet meille tai keksimämme satu lapsuudessamme (jonka jokainen tietää olevan olemassa vain itse ). Mutta toisaalta me uskomme asioihin ja myöhemmin väitämme, että tiedämme jonkun tietyn asian, vaikka me vain uskomme tietävämme.
Näkökulmani on todella monimutkainen, mutta vastaus lopulta helppo ja lyhyt,vaikka ei välttämättä hyvin ymmärettävissä. Sitä voidaan kutsua relativismiksi. Relativismi :'' Mitään ei voida tietää varmasti, ja koska tieto on varmuutta, niin mitään ei voida oikeastaan tietää. Kaikki näkemykset kaikista asioista ovat mielipiteitä.'' .
Tälle näkökulmalle voidaan antaa vastakkaiseskti näkökulmaksi Dogmatismi. joka puolestaan sanoo, että tietoa saa kirjoista, asiantuntijoilta, opettajilta ja interenetistä. Ja että on turhaa monimutkaistaa asioita pohtimalla onko tietoa olemassa vai ei. Ja sen ajan voi käyttää opiskelemalla uutta tietoa.
Tämä mäkökulma on todella houkutteleva. Sillä minulle se antaa aluksi vapauden tunteen vaikka se ei niin ole. Se tieto mitä saamme muualta kahlitsee meidät, eikä anna meidän mahdollisuutta mennä oikealle tai vasemmalle. Esimerkiksi linnut eivät tietääkseni mieti tiedon olemassa oloa ja siksi kotona häkissään elävät tietääkseni onnelista elämää, kun heille annetaan ruokaa, siivotaan heidän peräänsä, tarkistetaan terveys sekä annetaann lentää vapaasti huoneessa. Usein lintuja katsomlla mietin että olisi hienoa jos minulla olisi heidän ongelmansa eikä ne tyhmät kysymykset, jotka liikkuvat päässäni vaikka siitä samasta kuolemasta. Katson samalla monia ystäviäni, jotka eivät mieti etteivät hei tiedä mitään, vaan ajattelevat että saavat koko ajan uutta tietoa eli oppivat. Koulun ja läksyjen jälkeen he voivat rentoutua, mutta minä tyhmänä ajattelen mikä tiedossa on vikana. Ehkä yli mietin paljon ja pysyn ppaljon paikallani ja siksi en pääse uusiin ja kiinnostavimpíin näkökulmiin. Mutta toisaalta pidän jossain määrin tyhminä niitä jotka luulevat tietävänsä paljon. Outua, eikö niin? kadehdin jossain määrin niitä jotka luulevat tietävänsä, mutta samalla pidän niitä jossain määrin tyhminä.
Mielestäni skeptismi on samanlainen kuin relativismi, vaikka ovatkin eri käsityskiä. Skeptismin näkökulma tietoon: 1.ei ole mahdollista saada varmaa tietoa 2. Jos tieto on epärvarmaa niin se on epävarmaa 3. Epävarma tieto ei ole tietoa lainkaan --> koska tietoa ei voida saada, on pidättäytyvä muodostmasta uskomuksia todellisuudesta. Molempien johtopäätöksillä mielestäni on että kaikki tieto on epävarmaa. (relativismi: liki varmaa , skeptismi : ei varmaa ollenkaan) Mutta skeptismissä minua hämää todellisuuden epävarmuus. Toisaalta, nyt kun mietin, olen olemassa, mutta kun kuolen silloin minua ei ole olemassa kuten ei myöskään todellisuutta, jolloin sekin voi olla epävarmaa. Muutenkin en ole fanaattisissa tunnelmissa skeptismin kohdalla. Koska, jos kaikki ei ole varmaa, niin alan epäilemään paitsi tiedon olemassa oloa myös itseäni. Mutta onko se sen tarkoitus? EI varmaankaan, tai sitten on. Mutta, jos valta olisi minulla en skeptismiä hyväksyisi, sillä se sekoittaa liikaa päätää ja vie mahdottomiin tuloksiin. Vaikka, jos kieltäisin skeptismin niin toisaalta, sitä ajateltaisiin kuitenkin, koska sehän on kuitenkin vielä yksi asia miten tietoa voidaan tutkia. Onhan kuitenkin käytävä kaikki mahdolliset näkökulmat.
Olen samaa mieltä lauseen kanssa, että emme voi tietää mitään. Me uskomme tietävämme mutta emme tiedä. Asiat jotka mukama tiedämme, voivatkin lopulta olla aivan erilaisia sisältöltään vaikka lopputulos on samanlainen. Minulle tässä asiassa toimii vertausena matematiikka. Minulle ei sanota, että matematiikka on tietoa, joten ymmärrän sitä hyvin, lisäksi matikassa voi usein tehdä laskun eri tavoilla ja päätyä samoihin tuloksiin, mutta nämä tulokset voivat kuitenkan vaihdella tarkkuuksien kohdalta. Eikö tieto ole lopulta sitä samaa tarkkuuksien vaihtelua? Jos jokainen ihminen ymmärtää (tai omaksuu) eri asiat eri tavoilla ja tämän lisäksi itse tietokin vielä vaihtelee tarkkuuksiltaan. Joten miten voimme tietää mitään ylipääyään? Minusta voimme tietää vain asioita, jotka olemme itse keksineet kuten vanhempien antamat nimet meille tai keksimämme satu lapsuudessamme (jonka jokainen tietää olevan olemassa vain itse ). Mutta toisaalta me uskomme asioihin ja myöhemmin väitämme, että tiedämme jonkun tietyn asian, vaikka me vain uskomme tietävämme.
Näkökulmani on todella monimutkainen, mutta vastaus lopulta helppo ja lyhyt,vaikka ei välttämättä hyvin ymmärettävissä. Sitä voidaan kutsua relativismiksi. Relativismi :'' Mitään ei voida tietää varmasti, ja koska tieto on varmuutta, niin mitään ei voida oikeastaan tietää. Kaikki näkemykset kaikista asioista ovat mielipiteitä.'' .
Tälle näkökulmalle voidaan antaa vastakkaiseskti näkökulmaksi Dogmatismi. joka puolestaan sanoo, että tietoa saa kirjoista, asiantuntijoilta, opettajilta ja interenetistä. Ja että on turhaa monimutkaistaa asioita pohtimalla onko tietoa olemassa vai ei. Ja sen ajan voi käyttää opiskelemalla uutta tietoa.
Tämä mäkökulma on todella houkutteleva. Sillä minulle se antaa aluksi vapauden tunteen vaikka se ei niin ole. Se tieto mitä saamme muualta kahlitsee meidät, eikä anna meidän mahdollisuutta mennä oikealle tai vasemmalle. Esimerkiksi linnut eivät tietääkseni mieti tiedon olemassa oloa ja siksi kotona häkissään elävät tietääkseni onnelista elämää, kun heille annetaan ruokaa, siivotaan heidän peräänsä, tarkistetaan terveys sekä annetaann lentää vapaasti huoneessa. Usein lintuja katsomlla mietin että olisi hienoa jos minulla olisi heidän ongelmansa eikä ne tyhmät kysymykset, jotka liikkuvat päässäni vaikka siitä samasta kuolemasta. Katson samalla monia ystäviäni, jotka eivät mieti etteivät hei tiedä mitään, vaan ajattelevat että saavat koko ajan uutta tietoa eli oppivat. Koulun ja läksyjen jälkeen he voivat rentoutua, mutta minä tyhmänä ajattelen mikä tiedossa on vikana. Ehkä yli mietin paljon ja pysyn ppaljon paikallani ja siksi en pääse uusiin ja kiinnostavimpíin näkökulmiin. Mutta toisaalta pidän jossain määrin tyhminä niitä jotka luulevat tietävänsä paljon. Outua, eikö niin? kadehdin jossain määrin niitä jotka luulevat tietävänsä, mutta samalla pidän niitä jossain määrin tyhminä.
Mielestäni skeptismi on samanlainen kuin relativismi, vaikka ovatkin eri käsityskiä. Skeptismin näkökulma tietoon: 1.ei ole mahdollista saada varmaa tietoa 2. Jos tieto on epärvarmaa niin se on epävarmaa 3. Epävarma tieto ei ole tietoa lainkaan --> koska tietoa ei voida saada, on pidättäytyvä muodostmasta uskomuksia todellisuudesta. Molempien johtopäätöksillä mielestäni on että kaikki tieto on epävarmaa. (relativismi: liki varmaa , skeptismi : ei varmaa ollenkaan) Mutta skeptismissä minua hämää todellisuuden epävarmuus. Toisaalta, nyt kun mietin, olen olemassa, mutta kun kuolen silloin minua ei ole olemassa kuten ei myöskään todellisuutta, jolloin sekin voi olla epävarmaa. Muutenkin en ole fanaattisissa tunnelmissa skeptismin kohdalla. Koska, jos kaikki ei ole varmaa, niin alan epäilemään paitsi tiedon olemassa oloa myös itseäni. Mutta onko se sen tarkoitus? EI varmaankaan, tai sitten on. Mutta, jos valta olisi minulla en skeptismiä hyväksyisi, sillä se sekoittaa liikaa päätää ja vie mahdottomiin tuloksiin. Vaikka, jos kieltäisin skeptismin niin toisaalta, sitä ajateltaisiin kuitenkin, koska sehän on kuitenkin vielä yksi asia miten tietoa voidaan tutkia. Onhan kuitenkin käytävä kaikki mahdolliset näkökulmat.
Tiede ja moraaliset kysymyket
Aluksi tuntuu, että tiede ei voi vastata moraalisiin kysymyksiin. Koska tiede on tiede jase tutkii ''vakavia'' asioita, joihin voidaan vastata usein absoluuttisesti. Ja moraali on on kuitenkin moraali jota voidaan katsoa eri näkökulmista. Esimerkiksi tiede voi sano miten abortti voidaan tehdä, mutta se ei kuitenkaan vastaa onko se moraalisesti oikein vai ei. Tähän kysymykseen tiede vastaa miten, miksi, milloin abortti tehdään eli lähinnä faktoihin, jotka vastaavat lähinnä naisen ja sikiön terveydestä.
Moraaliset kysymykset puolestaan voivat vastata mikä on moraalisesti oikein tai ei, mutta ne eivät välttämättä voi vastata samoihin kysymyksiin kuin tiede. Tedettä ja moraalia voi verrata lakiin ja tunteisiin. Tiede perustuu lakeihin, kun taas moraali tunteisiin. Yhdessä ne eivät ole yhdistettävissä. Esimerkki: jos mies syyllistetään toisen miehen murhaamiseen, koska tämä oli raiskannut syyllisen ala-ikäisen tyttären, mies pistetään vankilaan. Moraalisesti(sekä tunteilla) tätä asiaa voidaan katsoa vääräksi, että mies tuomitaan. Mutta tieteen (laki) mukaan, murhasta on antava tuomio, melkein ottamatta huomioon murhaamisen syytä.
Moraalin ja tieteen voikin kuitenkin varmaan yhdistää, esimerkiksi koulussa. Siellä meille opetetaan tiedettä eli tietoa, moraalisesti se on oikein opettaa, jotta tulisimme älykkäimmisiksi jne. Sekä tieteen kannalta on myös oikein, että meille opetetaan koulussa tietoa sekä moraalia. Sillä tavalla edistyy tiede ja edistyvät ihmiset.
Moraali ja tiede ovat kuitenkin jossain vaiheissa yhdistettävissä ja joissakkin ne ovat aivan vastakkaisia näkökulmia. Esimerkiski luonnontiede on moraalisesti taas oiken sekä väärin. Sillä onko moraalisesti oikein tietää paljon luonnosta? Se tuo meille tunteen, että olemme miltei kaikki tietäviä, kun opimme miten sade saa alkunsa ja miten voimme vähentää saastuttamista ja mistä sekin ylipäätään tulee. Tällaiset oikeudet antavat meille hengellistä ylivoimaa, jonka jälkeen pidämme itseämme tärkeämpiä kuin luontoa vaikka todellisuudessa tiedämme, että usein emme voi kontrolloida luontoa. Hyvänä esimerkkinä ovat luonnon kotostrofit kuten tsunami. Toisaalta taas on moraalisesti oikein, että opimme luonnontiedettä, koska silloin meillä on enemmän mahdollisuuksia elää niin kuin haluamme ja enemmän mahdollisuuksia jäädä eloon, kun osaamme esimerkiksi ennustaa tulivuoren purkautumisen muutama päivä ennen kuin se purkautuu. Se antaa meille mahdollisuuden evakuoita alueelta. Lisäksi luonnontieteen avulla tiedäämme milloin, mitä ja missä meidän kannattaa vieljellä, jotta saamme ruokaa eläeksämme.
Filosofia on myös yksi tieteen osista, joka antaa meille kysymyksiä pohdintoihimme, mutta usein kysymyksiimme löytyy monia eri vastauskia, eikä kuten yleensä monissa muissa tieteissä. Yhdeltä kannalta filosofia ei ole vaarallinen moraalisesti ei luonnolle iekä ihmiselle, koska se on kokemuksia, näkökulmia ja pohdintoja. Se antaa, jopa nykypäivänä ajatella omilla avoilla, eikä kuten muut tieteet, jotka ovat yleensä tarkkoja ja menevät kaavojem mukaan. Filosofia on mielestäni tiede, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden olla itse tietäjänä ja löytää itselleen mielestään oikeita vastauksia myös moraaliselta näkökulmalta.
Mielestäni filosofia voi olla myös moraalisesti väärää, koska jos ihminen kiinnostuu vain tiettyihin näkemuksiin ja pitää muita turhina, se voi koittua käytännössä muiden sekä itsensä haitaksi. Henkilökohtainen esimerkkini: olen lapsesta ajatellut aina liikaa. Kysymykset tulevat vain päähän ja yritän ratkoa ne itselleni eri näkökulmien kohdalta, koska yksi näkölma ei voi olla mielestäni aina oikein. Miettimiseni on lopulta ollutkin negatiivinen asenne siihen, että luonteeltani olen jokseenkin ujo enkä puhu asioista jotka liikkuvat päässäni. Siksi nämä asiat vain kerääntyvät isoksi kasaksi päähäni ja lopulta vaivun masennukseen. Puhuessani psykologin kanssa, minulle sanottiin, pidä enemmän hauskaa ja miettiminen muuttaa näkökulmansa myös. Joten Esimerkkini perusteella ujouteni ja ''oma filosofiani'' eivät ole yhdistettävissä. Joten moraalisesti oma filosiani on minulle huono juttu, joka ajaa minut omiin tuntemattomiin maailmoihini, joista en lopulta pääse pois. Suurimmalta osalta filosifia on kuitenkin nähty hyvänä asiana, vaikka tulokset eivät ole olleet aina parhaita, kuten aristoteleen tapauksessa kun hän joutui maanpakoon. Monet ihmisoikeudet ovat kuitenkin edistyneet filosifian ansiosta, joilla on ollut sekä kohtalokkaita tuloksia sekä positiivisia. Esimerkiksi anarkismi (on kuitenkin myös yksi näkökulma mitä on kokeiltu, mutta se ei ole kuitenkaan kamalan positiivinen asia) on ollut yski syy sisällissotaan vuosina 1936-1939. Kaksi esimerkkiä positiivisista asiasta: sosialismi ja demokratia ( +kansanvalta, mikä on kuitenkin antanut kansalaille valtuutta, itse päättää asioistaan, kunhan ei mene liian erimielisyyksiin ).
Mielestäni filosifia kuitenkin antaa vastauksia moraalisiin kysymyksiin, koska se ottaa kantaa niin monesta näkökulmasta, että mooraalisille kysymyksille löytyy paikkoja ja vastauskia niihin.
Voiko tieteen yksi näkökulma olla taide? Miksipä ei. Se antaa samalla tavalla meille tietoa mitä maailmassa tapahtui, tapahtuu ja tulee tapahtumaan, koska taiteilijat katsovat asioita omin silmin kuten filosofit ja antavat itse omia johtopäätöksiään, kuten myös filosofit tekevät. Molemmilla kannoilla on siis omakohtainen näkökulma mukana. Taide on sekä tieteellistä, että moraalista ( se on kaikenlaista ). Mutta taide on yksi niistä tietaan näkökulmista, joka vastaa eri tavoin moraalisiin ksymyksiin. Luulenpa, että varmaan jokaisesta taide teoksesta saadaan moraalinen kysymys ja siihen myös vastaus. KEtlinin ja minun esittelemä Picasson maalaus Guernica, kysyy onko moraalisesti sota oikein (löytyy tietenkin monia muitenkin kysymyksiä, tämä on vain esimerkki). Maalauksen perusteella, josa näkyy pelkkää kärsimystä vastaus kysymykseen on ei.
Voiko tiede vastata moraalisiin kysymyksiin on monipuolinen ksysymys, koska tieteen osia on paljon ja jokaiseen niistä eri vastaus. Lopputulokseni on että tiede voi vastati moraalisiin kysymyksiin kuten lakikin voi vastaa lopulta onko tappaminen väärin vai ei. Useimmiten äkkipikalta tiede ymmäretään todella supeeasti ja kuvitellaan ihmiset tutkimassa jotain geenisiä muutoksia. Ja kysdymyksemme jää tämän periatteella eri näkökulmaiselta vastukselta.
Moraaliset kysymykset puolestaan voivat vastata mikä on moraalisesti oikein tai ei, mutta ne eivät välttämättä voi vastata samoihin kysymyksiin kuin tiede. Tedettä ja moraalia voi verrata lakiin ja tunteisiin. Tiede perustuu lakeihin, kun taas moraali tunteisiin. Yhdessä ne eivät ole yhdistettävissä. Esimerkki: jos mies syyllistetään toisen miehen murhaamiseen, koska tämä oli raiskannut syyllisen ala-ikäisen tyttären, mies pistetään vankilaan. Moraalisesti(sekä tunteilla) tätä asiaa voidaan katsoa vääräksi, että mies tuomitaan. Mutta tieteen (laki) mukaan, murhasta on antava tuomio, melkein ottamatta huomioon murhaamisen syytä.
Moraalin ja tieteen voikin kuitenkin varmaan yhdistää, esimerkiksi koulussa. Siellä meille opetetaan tiedettä eli tietoa, moraalisesti se on oikein opettaa, jotta tulisimme älykkäimmisiksi jne. Sekä tieteen kannalta on myös oikein, että meille opetetaan koulussa tietoa sekä moraalia. Sillä tavalla edistyy tiede ja edistyvät ihmiset.
Moraali ja tiede ovat kuitenkin jossain vaiheissa yhdistettävissä ja joissakkin ne ovat aivan vastakkaisia näkökulmia. Esimerkiski luonnontiede on moraalisesti taas oiken sekä väärin. Sillä onko moraalisesti oikein tietää paljon luonnosta? Se tuo meille tunteen, että olemme miltei kaikki tietäviä, kun opimme miten sade saa alkunsa ja miten voimme vähentää saastuttamista ja mistä sekin ylipäätään tulee. Tällaiset oikeudet antavat meille hengellistä ylivoimaa, jonka jälkeen pidämme itseämme tärkeämpiä kuin luontoa vaikka todellisuudessa tiedämme, että usein emme voi kontrolloida luontoa. Hyvänä esimerkkinä ovat luonnon kotostrofit kuten tsunami. Toisaalta taas on moraalisesti oikein, että opimme luonnontiedettä, koska silloin meillä on enemmän mahdollisuuksia elää niin kuin haluamme ja enemmän mahdollisuuksia jäädä eloon, kun osaamme esimerkiksi ennustaa tulivuoren purkautumisen muutama päivä ennen kuin se purkautuu. Se antaa meille mahdollisuuden evakuoita alueelta. Lisäksi luonnontieteen avulla tiedäämme milloin, mitä ja missä meidän kannattaa vieljellä, jotta saamme ruokaa eläeksämme.
Filosofia on myös yksi tieteen osista, joka antaa meille kysymyksiä pohdintoihimme, mutta usein kysymyksiimme löytyy monia eri vastauskia, eikä kuten yleensä monissa muissa tieteissä. Yhdeltä kannalta filosofia ei ole vaarallinen moraalisesti ei luonnolle iekä ihmiselle, koska se on kokemuksia, näkökulmia ja pohdintoja. Se antaa, jopa nykypäivänä ajatella omilla avoilla, eikä kuten muut tieteet, jotka ovat yleensä tarkkoja ja menevät kaavojem mukaan. Filosofia on mielestäni tiede, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden olla itse tietäjänä ja löytää itselleen mielestään oikeita vastauksia myös moraaliselta näkökulmalta.
Mielestäni filosofia voi olla myös moraalisesti väärää, koska jos ihminen kiinnostuu vain tiettyihin näkemuksiin ja pitää muita turhina, se voi koittua käytännössä muiden sekä itsensä haitaksi. Henkilökohtainen esimerkkini: olen lapsesta ajatellut aina liikaa. Kysymykset tulevat vain päähän ja yritän ratkoa ne itselleni eri näkökulmien kohdalta, koska yksi näkölma ei voi olla mielestäni aina oikein. Miettimiseni on lopulta ollutkin negatiivinen asenne siihen, että luonteeltani olen jokseenkin ujo enkä puhu asioista jotka liikkuvat päässäni. Siksi nämä asiat vain kerääntyvät isoksi kasaksi päähäni ja lopulta vaivun masennukseen. Puhuessani psykologin kanssa, minulle sanottiin, pidä enemmän hauskaa ja miettiminen muuttaa näkökulmansa myös. Joten Esimerkkini perusteella ujouteni ja ''oma filosofiani'' eivät ole yhdistettävissä. Joten moraalisesti oma filosiani on minulle huono juttu, joka ajaa minut omiin tuntemattomiin maailmoihini, joista en lopulta pääse pois. Suurimmalta osalta filosifia on kuitenkin nähty hyvänä asiana, vaikka tulokset eivät ole olleet aina parhaita, kuten aristoteleen tapauksessa kun hän joutui maanpakoon. Monet ihmisoikeudet ovat kuitenkin edistyneet filosifian ansiosta, joilla on ollut sekä kohtalokkaita tuloksia sekä positiivisia. Esimerkiksi anarkismi (on kuitenkin myös yksi näkökulma mitä on kokeiltu, mutta se ei ole kuitenkaan kamalan positiivinen asia) on ollut yski syy sisällissotaan vuosina 1936-1939. Kaksi esimerkkiä positiivisista asiasta: sosialismi ja demokratia ( +kansanvalta, mikä on kuitenkin antanut kansalaille valtuutta, itse päättää asioistaan, kunhan ei mene liian erimielisyyksiin ).
Mielestäni filosifia kuitenkin antaa vastauksia moraalisiin kysymyksiin, koska se ottaa kantaa niin monesta näkökulmasta, että mooraalisille kysymyksille löytyy paikkoja ja vastauskia niihin.
Voiko tieteen yksi näkökulma olla taide? Miksipä ei. Se antaa samalla tavalla meille tietoa mitä maailmassa tapahtui, tapahtuu ja tulee tapahtumaan, koska taiteilijat katsovat asioita omin silmin kuten filosofit ja antavat itse omia johtopäätöksiään, kuten myös filosofit tekevät. Molemmilla kannoilla on siis omakohtainen näkökulma mukana. Taide on sekä tieteellistä, että moraalista ( se on kaikenlaista ). Mutta taide on yksi niistä tietaan näkökulmista, joka vastaa eri tavoin moraalisiin ksymyksiin. Luulenpa, että varmaan jokaisesta taide teoksesta saadaan moraalinen kysymys ja siihen myös vastaus. KEtlinin ja minun esittelemä Picasson maalaus Guernica, kysyy onko moraalisesti sota oikein (löytyy tietenkin monia muitenkin kysymyksiä, tämä on vain esimerkki). Maalauksen perusteella, josa näkyy pelkkää kärsimystä vastaus kysymykseen on ei.
Voiko tiede vastata moraalisiin kysymyksiin on monipuolinen ksysymys, koska tieteen osia on paljon ja jokaiseen niistä eri vastaus. Lopputulokseni on että tiede voi vastati moraalisiin kysymyksiin kuten lakikin voi vastaa lopulta onko tappaminen väärin vai ei. Useimmiten äkkipikalta tiede ymmäretään todella supeeasti ja kuvitellaan ihmiset tutkimassa jotain geenisiä muutoksia. Ja kysdymyksemme jää tämän periatteella eri näkökulmaiselta vastukselta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)