tiedon mahdolliset virhepäätelmät


Mitkä ovat ylipäätään tiedon kriteerit? - Objektiivisuus, autonominen, julkinen, itseään korjaava, tieteelliset tutkimukset ovat järjestelmällsiä ja järkiperäisiä uuden tiedon hankintaa. Kriteerit näyttyvät ainakin kyviltä, mutta niissäkin syntyy ongelmia. Kuten tiedon itse korjaavuus, se on hidasta. Ihminen on voinut todistaa jonkun asian, silloin sitä ei oteta vastaan, mutta kun kuluu esimerkiksi 200 vuotta, asia todetaankin järkiperäiseksi. Lisäksi tieto ei voi olla aina julkinen, koska tiedon tietäjät pelkäävät, että sillä voi olla pahoja seurauksia, jos muut saavat sen tietoonsa. Objiktiivisuus on vaikea asia, koska ihmiset itse valitsevat mitä ja miten he tutkivat ja mitä tutkimukseen voi liittyä siksi tieto on mielestäni enemmän subjektiivista kuin objektiivista. Tieto annetaan muille ihmisille objetiivisina, mutta itse tieto perustuu mielestäni siis subjektivisuuteen.

Tieto ei voi olla myöskään autonomista, sillä jos se olisi niin sen tutkimiseen ei kysyttäisi lupaa valtiolta(+lait, jotka sanovat mitä saa ja mitä ei saa tutkia), joten lopulta se valtio on se joka päättää tutkitaanko tätä tietoa/tiedettä vai ei. Lisäksi valtio voi muokata tietoa haluamallaan tavaallaan eli olla pistämättä julkisuuteen, päätää muokataanko tarpeen tullessa vai ei sekä pahimissa tapauksissa valtio vaikuttaa myös tuloksiin (esim.neuvostoliitto - taloustieteellinen tutkimus).
Tiedon tutkiminen ei siis ole niin helpo asia kuten me yleensä ajattelemme, että otamme ja tutkimme. Ei se mene niin. Meidän pitää ottaa valtio, lati, muiden mielipde ja muut pienet seikat huomioon eli siis yheiskunnan mielipiteet. Jos nämä kaikki seikat edes toteutuvat on vaarana, että tiedon tutkijaa ei uskota. Jolloin se on sama kuin satua. Tälläiseen kriittisyyteen voivat vaikuttaa mm. Tutkijan ikä, ulkonaalaisuus (eli ihminen on tuntematon, ulkomaalaisuus on vain esimerkki) tai ''väärän''uskonnon edustja.

Nämä kaikki faktat ovat todella vaikeota tilanteita käytännössä. Sillä eri kulttuureissa/maissa, on kuitenkin varmasti kieltoja joidenkin asioiden tutkimiseen. Jos asut esimerkiksi SUomessa, sinulla on varmasti enemmän mahdollisuuksia tutkia vaikka sitä samaa homoutta, kuin jossakin todella uskonnollisessa maassa.

Tietoon liittyy monia vaikeuksia ja siitä on kirjoitettu paljon kirjoja, jotta ihmiset kiinnostuisivat ja pääsisivät asian ytimeen, että miten olemme päässeet tälläisee aikaan jolloin on näin pöajon teknologiaa ja kuin paljon se on auttanut meitä. Kyllähän teknologia on auttanut meitä esimrkiksi lääkkeiden keksimisessä ja leikkauksissa, mutta muös nykyään pääsemme toiseen maahaan helposti jopa lentokoneella ja monia muita asioita. Mutta mitä, jos teknologia otetaan meiltä pois? selviämmekö? Olemme niin paljon tottuneet tähän helpompaan elämään, että olemme laiskistuneet valtavasti. Olemme tottuneet, ett kone tekee kaiken meidän puolestamme ja me voimme ottaa rennosti.

Lopulta mielestäni tietoa yli- sekä aliarvostetaan. Sitä yli arvostetaan siinä mielessä, että ajatellaan, että tämä on huippua jne. Ja aliarvostetaan tavallisen kansan keskellä, joille teknologia (/tieto) on tehty. Esimerkiksi monet nuoret eivät näe tietokonetta, tietokoneena, vaan pelkällä laitteella, joka on aina ollut. Mitä lopulta opiskelemme? Tietoa vai pelkkiä sanoja? Kouluissa on usein niin, että opiskelemme pelkkiä sanoja (esim- aineet joista emmem pidä). Emme yritä tunkeutua sen tiedon ajatusmaailmaan vaan opettelemma ne sanat jotka ovat kirjaan kirjoitettuja ja se siitä. Eli se mitä usein opiskelemme ei olekkaan tietoa vaan jotain, jolla ei ole pakolla merkitystä tulevaisuudessamme.

Luulen, että tulevaisuudessa tiedon tutkiminen voi jokseenkin määrin laskea, koska nuoret eivät nykyänkään jaksa opiskella sitä ''tietoa'' vaan haluavat rentoutua ja elää mielummin sitä tietämätöntä elämää. Niin kuin isäni sanoo; on vaikeaa olla perheen pää, mutta on helppoa olla se marianetti. Marianetilla hän tarkoittaa henkilöä , joka luulee olevansa vapaa, mutta onkin muiden varassa. Kuten me ihmiset tiedon, tieteen ja teknologian varassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti