Asenteita tietoon

Henkilökohtainen näkökulmani tietoon ei ole parhaimmasta päästä, jos totta puhutaan. En ole koskaan loppuun asti ymmärtänyt tietoa, tietämättä itsekkään miksi. Voin pohtia asioita, voin keksiä asioita, voin opetella asioita, mutta aina kun tulee puhe tiedosta sen ymmärtämisestä jas muuta samankaltaista. Sekoan heti paikalleni. Sisälläni pulpahtaa STOP merkki, joka ei anna minun mennä eteenpäin muiden mukana. Jos minulle ei tiedosteta, että opiskelemani asiat ovat tietoa, opisekelen ne mielelläni. Mutta, jos opisekelemaani asiaa painostetaan tiedon käsitteellä, en pysty jatkamaan eteenpäin.

Olen samaa mieltä lauseen kanssa, että emme voi tietää mitään. Me uskomme tietävämme mutta emme tiedä. Asiat jotka mukama tiedämme, voivatkin lopulta olla aivan erilaisia sisältöltään vaikka lopputulos on samanlainen. Minulle tässä asiassa toimii vertausena matematiikka. Minulle ei sanota, että matematiikka on tietoa, joten ymmärrän sitä hyvin, lisäksi matikassa voi usein tehdä laskun eri tavoilla ja päätyä samoihin tuloksiin, mutta nämä tulokset voivat kuitenkan vaihdella tarkkuuksien kohdalta. Eikö tieto ole lopulta sitä samaa tarkkuuksien vaihtelua? Jos jokainen ihminen ymmärtää (tai omaksuu) eri asiat eri tavoilla ja tämän lisäksi itse tietokin vielä vaihtelee tarkkuuksiltaan. Joten miten voimme tietää mitään ylipääyään? Minusta voimme tietää vain asioita, jotka olemme itse keksineet kuten vanhempien antamat nimet meille tai keksimämme satu lapsuudessamme (jonka jokainen tietää olevan olemassa vain itse ). Mutta toisaalta me uskomme asioihin ja myöhemmin väitämme, että tiedämme jonkun tietyn asian, vaikka me vain uskomme tietävämme.

Näkökulmani on todella monimutkainen, mutta vastaus lopulta helppo ja lyhyt,vaikka ei välttämättä hyvin ymmärettävissä. Sitä voidaan kutsua relativismiksi. Relativismi :'' Mitään ei voida tietää varmasti, ja koska tieto on varmuutta, niin mitään ei voida oikeastaan tietää. Kaikki näkemykset kaikista asioista ovat mielipiteitä.'' .

Tälle näkökulmalle voidaan antaa vastakkaiseskti näkökulmaksi Dogmatismi. joka puolestaan sanoo, että tietoa saa kirjoista, asiantuntijoilta, opettajilta ja interenetistä. Ja että on turhaa monimutkaistaa asioita pohtimalla onko tietoa olemassa vai ei. Ja sen ajan voi käyttää opiskelemalla uutta tietoa.
Tämä mäkökulma on todella houkutteleva. Sillä minulle se antaa aluksi vapauden tunteen vaikka se ei niin ole. Se tieto mitä saamme muualta kahlitsee meidät, eikä anna meidän mahdollisuutta mennä oikealle tai vasemmalle. Esimerkiksi linnut eivät tietääkseni mieti tiedon olemassa oloa ja siksi kotona häkissään elävät tietääkseni onnelista elämää, kun heille annetaan ruokaa, siivotaan heidän peräänsä, tarkistetaan terveys sekä annetaann lentää vapaasti huoneessa. Usein lintuja katsomlla mietin että olisi hienoa jos minulla olisi heidän ongelmansa eikä ne tyhmät kysymykset, jotka liikkuvat päässäni vaikka siitä samasta kuolemasta. Katson samalla monia ystäviäni, jotka eivät mieti etteivät hei tiedä mitään, vaan ajattelevat että saavat koko ajan uutta tietoa eli oppivat. Koulun ja läksyjen jälkeen he voivat rentoutua, mutta minä tyhmänä ajattelen mikä tiedossa on vikana. Ehkä yli mietin paljon ja pysyn ppaljon paikallani ja siksi en pääse uusiin ja kiinnostavimpíin näkökulmiin. Mutta toisaalta pidän jossain määrin tyhminä niitä jotka luulevat tietävänsä paljon. Outua, eikö niin? kadehdin jossain määrin niitä jotka luulevat tietävänsä, mutta samalla pidän niitä jossain määrin tyhminä.

Mielestäni skeptismi on samanlainen kuin relativismi, vaikka ovatkin eri käsityskiä. Skeptismin näkökulma tietoon: 1.ei ole mahdollista saada varmaa tietoa 2. Jos tieto on epärvarmaa niin se on epävarmaa 3. Epävarma tieto ei ole tietoa lainkaan --> koska tietoa ei voida saada, on pidättäytyvä muodostmasta uskomuksia todellisuudesta. Molempien johtopäätöksillä mielestäni on että kaikki tieto on epävarmaa. (relativismi: liki varmaa , skeptismi : ei varmaa ollenkaan) Mutta skeptismissä minua hämää todellisuuden epävarmuus. Toisaalta, nyt kun mietin, olen olemassa, mutta kun kuolen silloin minua ei ole olemassa kuten ei myöskään todellisuutta, jolloin sekin voi olla epävarmaa. Muutenkin en ole fanaattisissa tunnelmissa skeptismin kohdalla. Koska, jos kaikki ei ole varmaa, niin alan epäilemään paitsi tiedon olemassa oloa myös itseäni. Mutta onko se sen tarkoitus? EI varmaankaan, tai sitten on. Mutta, jos valta olisi minulla en skeptismiä hyväksyisi, sillä se sekoittaa liikaa päätää ja vie mahdottomiin tuloksiin. Vaikka, jos kieltäisin skeptismin niin toisaalta, sitä ajateltaisiin kuitenkin, koska sehän on kuitenkin vielä yksi asia miten tietoa voidaan tutkia. Onhan kuitenkin käytävä kaikki mahdolliset näkökulmat.